Elinkeino- ja aluepolitiikka feministisemmäksi?

Suomen "demografinen neloishaaste"

Tutkija Timo Aro on todennut, että viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana 20–44-vuotiaiden naisten määrä on koko Suomessa vähentynyt 119 000:lla. Koska ikäluokat ovat pienentyneet, 20–44-vuotiaiden naisten määrä on kokonaisuudessaan samassa ajassa vähentynyt 12,4 prosenttia.

Aron mukaan syynä on Suomen ”demografinen neloishaaste” (kts. HS 25.8.). Eli syntyvyys alenee, iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa ja työikäisten laskee ja lisäksi muuttoliike aiheuttaa erilaistumista alueiden välillä. Väestö pakkaantuu etelään, Suomen väestöllinen keskipiste valuu alaspäin noin 700–800 metriä vuodessa. Suomi eriytyy kaupungistumisen seurauksena.

Työpaikkoja naisten ehdoilla ja naisnäkökulmaa koulutuspolitiikkaan

Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen Silja Keränen lanseerasi blogissaan termin feministinen elinvoimapolitiikka (lue täältä). Hän kirjoittaa, että ”paikallisesti meidän pitää ottaa feministinen ote meidän elinvoimapolitiikkaan.” Tällä hän tarkoittaa sitä, että aiemmin miesten ehdoilla luodut työpaikat ja koulutuspolitiikka on saatava muutettua sekä valtakunnallisesti että varsinkin paikallisesti katsomaan enemmän naisnäkökulmasta ja naisia kuunnellen.

Miksi sitten tällaista tarvittaisiin? Esimerkiksi Keräsen kotiseudulla Kainuussa on tuhatta nuorta miestä kohden vain noin 780 naista. Naiset lähtevät miehiä useammin maakunnan ulkopuolelle opiskelemaan eivätkä palaa, jollei töitä ole tarjolla. Sen seurauksena lapsia seudulle ei myöskään synny, naisia kun ei ole.

MDI-aluekehitystoimiston Eero Holstila kirjoitti jokin aika sitten, että ”elinkeinopolitiikassa teollisuuden lisäksi keskiöön otetaan matkailu ja muut kysyntävetoiset palvelualat, jotka tarjoavat naisille työpaikkoja sinänsä ikävästi sukupuolittuneilla työmarkkinoilla.” (lue lisää) Voisiko koulutuksella sitten muuttaa sukupuolittuneita työmarkkinoita? Saataisiinko perinteinen jako miesten ja naisten töihin murrettua vai pidetäänkö sitä Holstilan keinoin päinvastoin yllä?

Ei enää perinteisiä naisten ammatteja

Naisten maaltapako kertoo myös siitä, että ”perinteiset” naisten ammatit ovat katoamassa maaseudulta, joka on paljon muutakin kuin vaikkapa maatila. Palvelualat ovat olleet naisia työllistäviä mutta onko asenteen muututtava jatkossa niin, että emme enää itse ylläpidä perinteistä jakoa naisten ja miesten töihin.

Maaseutu muuttuu ja modernisoituu. Juuri maaseudulla tietotekniikka, digitaalisuus ja sen tuomat mahdollisuudet ovat arkipäivää ja osaaminen korkealla tasolla. Tämä tuo tasa-arvoa sukupuolten välille, kun fyysisillä ominaisuuksilla ei enää voida montaakaan asiaa perustella. Maatiloilla koneet ovat helpottaneet töitä ja sähköisesti hoituu moni asia, johon ennen on tarvittu raakaa voimaa. Taitaa olla niin, että metsäkoneen kuljettajistakin yhä useampi on nainen. Useimmiten nainen on myös se, joka lähtee tilan ulkopuolelle töihin.

Naiset luovat uutta yritysmaisemaa maaseuduille

Monet uudet yritykset maaseudulla ovat naisten perustamia, usein pieniä mutta euroja maaseudulle tai lisäansiota tilalle tuovia. Samaan aikaan kun varsinaisten maatalousyrittäjien määrä maaseudulla vähenee, itsensätyöllistäjien, etenkin naisten, määrä lisääntyy.

En tiedä mikä lääke olisi paras. Varmaa on, että asiaa täytyy lähestyä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Kun soppaan lisätään vielä väitetyt lasten saamisen ilmastovaikutukset, on yksilön vaikea enää tietää, miten pitäisi toimia, missä asua ja mitä tehdä työkseen.

Varmaa on, että vastakkainasettelulla, perinteisellä työnjaolla ja toisten nokittelulla ei pitkälle pötkitä. Minusta helsinkiläinen, kirjailijanakain kunnostautunut, ahkera twiittailija Erkki Alaja tiivisti asian kokonaisuuden huomioiden hyvin: "bönde + stadi = Suomi".

Kuva: @maaseutuverkosto, Jyrki Vesa