Maaseutu paradoksina

Lisääntyneestä maaseutupositiivisuudesta huolimatta, takavuosikymmeniltäkin tutut nokittelevat aluepoliittiset argumentit ovat voimissaan. Kaupungit nostavat määrätietoisesti yhteiskunnallista profiiliaan osana käynnissä olevaa alueuudistusta. Keskusteluissa on sivuttu jopa topeliaanisia ajatuksia maakuntaheimoista. Lupsakat savolaiset, jäyhät pohjalaiset ja iloiset karjalaiset ovat kuin suoraan 1800-luvun lopun maantieteen oppikirjojen sivuilta repäistyjä.

Missä määrin mainitun kaltainen essentialismi kuvaa nykyisiä väestöltään ja toiminnoiltaan sekoittuneita kansainvälisesti verkostuneita alueita? Metropolin ja muun Suomen vastakkainasettelu perustuu väärinymmärrykseen, joka ei tunnista paradoksia. On (näennäisesti) järjenvastaista puhua vain maaseudusta tai vain kaupungista, ilman että kysymys ei samalla olisi jossakin määrin kummastakin.

Historian painolasti

Valistusajan filosofi Jean-Jacques Rousseau esitti kasvatusoppaassaan, että ihmiset sopivat luonnostaan paremmin maaseudulle. Hän kehottaa lähettämään lapset maaseudulle, jossa heidän kaupungeissa rapautunut elinvoimansa palautuu ennalleen. Nykymediakin sanoittaa ihailtavan sitkeästi maaseutukuvaa latautumisen, parantumisen ja itsetutkiskelun maisemana. Maaseutu esitetään hyvänä, luotettavana ja luonnollisena, kun taas kaupunki on historiallisessa katsannossa vertautunut pahaksi ja likaiseksi, vaikka sitä ei useinkaan sanota ääneen.

Siellä se kuitenkin lymyää rivien välissä. Pikiteiden perustamista saatettiin aikanaan vastustaa sillä perusteella, että niitä pitkin paheet saapuvat maaseutukyliin. Asetelma juontaa todistettavasti ainakin keskiajalle saakka, jolloin Thomas More kirjoitti tunnetun satiirisen Utopiansa kritiikkinä Lontoon saastaiselle ja rikollisuutta ylläpitävälle suurkaupunkielämälle.

Historiallisesti maaseutu ja kaupunki ovat edustaneet retorisia ääripäitä – mehukkaitakin sellaisia. Ääripäiden välisessä jännitteessä tapahtuva sekoittuminen kuvaa jälkimodernia aluetulkintojen paradoksaalisuutta ja toiminnallisten kytköksien moniselitteisyyttä.

Toisinaan haja-asutusalueista puhutaan sanavalinnoilla, jotka viittaavat luovuttamiseen ja menetettyyn aikaan, joka ei koskaan palaa takaisin. Huomaamatta jää, että samassa hengenvedossa pusikoituvat kylien raitit ja rapistuvat perikuntien talot taustoittavat aikaansa seuraavan, useinkin juuri kaupungissa asuvan kansalaisen valintoja; perhovapoja, lumikenkiä, eräilyä, suksibokseja, talonpoikaistyyliä, kelohirsihuviloita, hiljaisuutta, pienpanimopullotteita ja luomutuotteita.

Arvoituksien lukutaito

Paradoksin ehtona on jossakin tavallisessa tai ilmeisessä piilevä vastakkaisuuden, skaalautuvuuden ja vastavuoroisuuden leikki, joka samalla hämärtää tämän ilmeisen määritelmällistä perustaa. Toiminnallisesti ajateltuna kaupunkimainen elämä ei olisi mahdollista ilman maataloutta, eikä liioin ilman laajojen asumattomien alueiden ekosysteemisyyttä. Maaseudusta onkin hyvää vauhtia tulossa kaupunkien hiiliomatunto.

Maaseutu ja kaupunki muodostavat riippuvuussuhteen ja siten ne mahdollistavat toinen toisensa toiminnallisesti, aineellisesti, henkisesti, käsitteellisesti ja symbolisesti

Paradoksi ei ole kuitenkaan symmetrinen, koska maaseutu edustaa jotakin ”tyhjempää ja tilallisempaa”, johon tiiviimpi kaupunki ikään kuin asettuu. Epäsymmetria näkyy myös siten, että maaseutu mielletään erheellisesti vain kaupungin rajojen ulkopuoliseksi alueeksi, vaikka maaseutumaisuus näkyy kansalaisten arjen kaikilla tasoilla.

Maaseutua ja kaupunkia tulee kehittää yhdessä yhteiskunnallista eheyttä etsien. Tulee osata katsoa tarkemmin, kuinka ne muodostavat saarekkeita ja sisäkkäisyyksiä, näyttäytyen toisissansa vaihtelevina maaseutumaisuuden ja kaupunkimaisuuden ominaisuuksina.

Monimutkainen toimintaympäristö edellyttää paradoksien lukutaitoa, missä aluekehittämisen haasteita tarkastellaan arvoituksina, joihin ei ole lopullista ja yhtä oikeaa ratkaisua. Maaseutu ja kaupunki muodostavat itseristiriidan, joka on käännettävissä voimavaraksi. Erisuuntiinkin osoittavien valintojen maailmassa on edettävissä useammalla rintamalla samanaikaisesti. Tällöin tuodaan samaan kehittämisen kuvaan jopa loogisesti mahdottomilta näyttäviä asioita, joilla on kilpailevia ja ristiriitaisia tavoitteita.

Blogi on osa Maaseutupolitiikan 30. juhlavuoden blogisarjaa. Sarjassa kirjoittajat antavat esimakua Maaseutuja tulevaisuudessa - maaseutupolitiikan 30. -vuotisjuhlakirjan sisällöstä. Juhlakirja julkistetaan 29.11. Lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille.