Maaseutu-uutisoinnin tasoa pitää parantaa

YLE:n toimittaja Pasi Peiponen käyttää blogissaan Iisalmea ja Tuusniemeä esimerkkeinä paikkakunnista, joiden olemassaolosta ei tiedetä. Ne ovat kadonneet kartalta kuten Eino Säisä suomalaisesta kirjallisuudesta.

Näköalattomat reportaasit kertovat tietämättömyydestä

Peiponen muistaa lukeneensa Säisän kuoleman jälkeen Iisalmesta vain yhden uutisen. Se koski miestä, joka esitteli sukuelintään ravintolassa. Tuusniemestä Peiponen ei ole lukenut mitään, mutta kertoo ajaneensa sen ohi. Päätielle näkyi, että kaksi isäntää istui terassilla. ”Siinä kaikki. Lopetan raportin Tuusniemeltä tähän”, toteaa Peiponen.

Kaikesta päätellen myös Helsingin Sanomien toimittaja Juha Akkanen piti Itä-Suomeen suuntautuneella reportaasimatkallaan takamuksensa tiiviisti kiinni autonpenkissä. Maanantaina Savonlinnassa satoi, joten kaupungissa ei ollut nähtävää. Tihkusade jatkui seuraavana päivänä, eikä Mikkelin ilme houkutellut. Keskiviikkona Kouvolassa sade lakkasi, mutta taivas näytti kovin harmaalta auringonpaisteessakin. Kotkasta Akkaselle jäi mieleen, että asuntojen hintojen pudotus jatkuu. Matka päättyi Karhulan linja-autoasemalle. ”Siitä ei sen enempää”, kirjoittaa Akkanen.

Mistä johtuu, ettei toimittajilla ole näistä paikkakunnista mitään kerrottavaa? Siitä, etteivät toimittajat viitsi jutuntekomatkoillaan jalkautua ja perehtyä asioihin. Juttuja kirjoitetaan vain sellaisista aiheista, joista toisetkin ovat jo kirjoittaneet – ja joita toimittajat itse ovat sattuneet lukemaan. Ei siis ihme, että Käpylän lippakioskin asiat tulivat raportoiduiksi perusteellisesti ja kattavasti sekä YLE:ssä että Helsingin Sanomissa.

Iisalmen tarina on monessa mielessä erityinen, jopa poikkeuksellinen. Tätä Itä- ja Pohjois-Suomen tuntijaksi itseään kehuva Peiponen ei tiedä. YLE-veron maksajat ja Helsingin Sanomien tilaajat edellyttävät journalismilta korkeampaa tasoa ja toimittajilta enemmän kunnianhimoa ja viitseliäisyyttä työssään.