Ne jyrää meitin? Katsaus maaseutuun Etelä-Pohjanmaalla
Olen aina ollut kiitollinen maalaisuudestani. Siitä, että voin asua maalla, viljellä ruokaa, hengittää raitista ilmaa, nauttia tilasta ja avaruudesta. Sydämeni sykkii suomalaiselle maaseudulle. Olen myös saanut seurata suomalaista maaseutua vuosikymmenten ajan. Opiskelijana, kehittäjänä, tutkijana, viljelijänä, kyläläisenä. Samalla olen nähnyt maaseudun muutokset – osin huonompaan, osin parempaan suuntaan.
Maaseutu on jatkuvassa murroksessa. Niin kuin koko yhteiskunta. Jokaisella sukupolvella on omat haasteensa, mutta aina niistä on selvitty. Niinpä jaksan uskoa, että pärjäämme jatkossakin – emme niinkään voimalla, vaan älyllä ja ketteryydellä.
Vilkaistaanpa historiaan.
150 vuotta sitten oli huutava pula ruoasta. 1860-luvun lopun nälänhätien aikaan ainakin 150.000 suomalaista kuoli ravinnon puutteeseen ja siitä aiheutuneisiin tauteihin. Nämä kokemukset ajoivat maaseudun hakemaan uusia menetelmiä ja viljelytapoja.
1800- ja 1900-lukujen taitteessa Suomi eli Venäjän vallan alla. Ja monet viljelijät elivät kauppiaitten mielivallan alla. Tästä ahdingosta sai sytykkeensä osuustoiminta, jonka vaikutus maaseudullemme on edelleen erittäin merkittävä.
Sata vuotta sitten itsenäistymässä oleva Suomi oli suuressa murroksessa. Vapauteen johtaneen traagisen sisällissodan jälkeen torppareille saatiin omaa maata. Yhteinen isänmaamme kasvoi raunioista ja kyyneleistä.
Koko kansamme kohtalonhetket koettiin toisessa maailmansodassa. Moni menetti läheisensä. Kauniista Karjalasta jouduttiin luopumaan. Eri puolille Suomea asutettiin satojatuhansia siirtolaisia. Suurista sotakorvauksista selvittiin sisulla. Maaseudun rooli ruoan tuottajana ja rintamamiesten asuttajana oli ratkaiseva.
Seuraava maaseudun myrsky ajoittui runsaan kahdenkymmenen vuoden päähän, kun suuret ikäluokat varttuivat. Maaseudulla ei ollut kaikille työtä tarjolla, ja monen matka vei kaupunkeihin tai Ruotsiin. Peltoja paketoitiin ja lautoja lyötiin ikkunoihin.
Uudenlaisia haasteita maaseutu kohtasi 1990-luvun puolivälissä. Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Maataloudelle ja maaseudulle koituvia muutoksia surtiin ja pelättiin, minä muiden mukana. Mutta näistäkin henkisen lamaannuksen ajoista noustiin.
Historia osoittaa, että jokaisella sukupolvella on ollut omat voitettavat haasteensa. Nykyisten maaseudun asukkaiden ja viljelijöiden tulevaisuutta varjostavat koko maapalloa koskevat kysymykset: ilmastonmuutos, ruoan riittävyys, ympäristötuhot, pakolaisuus. Ainut varmuus on epävarmuus. Mutta senkin kanssa on opittava elämään. Ja opittu onkin.
Merkittävää on, että vieläpä enemmän kuin koskaan aiemmin, vastaukset näihin maailmanlaajuisiin uhkiin ovat löydettävissä maaseudulta.
Tänä päivänä maaseutuamme kehitetään vanhalta perustalta mutta uusiutuvin eväin. Vaikka kylien joukkokuolemasta puhutaan, niin ei suinkaan ole käynyt kaikkialla. Maastamme löytyy vireitä ja menestyviä kyliä, mutta toki myös sellaisia, jotka kuihtuvat hiljalleen ellei odottamattomia tapahdu.
Viime vuosina – kiitos paljon parjatun EU:n – kylätoimintaamme on vireytetty monin tavoin. Useissa kylissä yhteisöllisyyttä on kyetty vahvistamaan erilaisilla hankkeilla, tuoreilla viestintätavoilla ja palveluita luomalla. Maaseudun kehittämistoimien tukemiseen on olemassa monipuolisia välineitä ja rahoitustakin kohtuudella.
Tuulimyllyjä vai tuulensuojia?
Kotimaakuntani Etelä-Pohjanmaa on maaseutua lähes laidasta laitaan. Ja luonnollisesti maatalous ja siihen liittyvä yrittäminen ovat maaseudun selkäranka. Eteläpohjalaiselta maaseudulta löytyy osaavia ammattilaisia joka lähtöön.
Ilahduttavaa on, että maaseuturahoitusta on haettu viime vuosina aktiivisesti. Ja talouden elpymisen myötä yrityksetkin kysyvät rahoitusta yhä vilkkaammin. Myös yritysten välinen yhteistyö on lisääntynyt mukavasti.
Kylille on rakennettu ja kunnostettu kaikenlaista tarpeellista koko yhteisön iloksi. Talkoolaisia on löytynyt. Monelle maaseutukylälle on nostettava hattua siitä innosta, jolla elinvoimaa ja viihtyvyyttä on parannettu.
Erityisesti LEADER-ryhmien rooli aktivointityössä on huomattava. Toiminta keskittyy ”ruohonjuuritasolle”, kuten kuuluukin.
Maailma muuttuu, ja meidän maaseudulla asuvien on kyettävä muuttumaan sen mukana. Pidetään kiinni niistä hienoista asioista, jotka antavat eväitä. Heitetään menemään ne painolastit, jotka estävät uudistumista. Eikä uskota siihen, että ”ne jyrää meitin”. Sillä niin ei käy.
Jokainen meistä voi itse valita, haluaako muutosten tuulien puhaltaessa rakentaa tuulimyllyjä vai tuulensuojia. Itse haluan pykätä ensin mainittuja.
Maailma muuttuu, ja meidän maaseudulla asuvien on kyettävä muuttumaan sen mukana. Pidetään kiinni niistä hienoista asioista, jotka antavat eväitä. Heitetään menemään ne painolastit, jotka estävät uudistumista. Eikä uskota siihen, että ”ne jyrää meitin”. Sillä niin ei käy.
Asko Peltola
Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto