Sote sivuuttaa palvelujen paikalliset ja ylipaikalliset tasot

Sote-uudistus tunnistaa yksilötason. Uudistuksen markkinoissa korostetaan valinnanvapauden lisäksi asiakkaiden tarpeita siten, että ihmiset tulevat saamaan hoitoa ja palvelua oikeaan aikaan ja aiempaan nopeammin. Entistä useampi palvelu tuotetaan myös sähköisesti, jolloin asiakkaan ja henkilökunnan ei tarvitse liikkua.

Professori Aila-Leena Matthies on kuitenkin kritisoinut, ettei sote-uudistus tunnista yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteenä. Tämä poikkeaa sosiaalihuollon perinteestä, jossa on korostettu ihmisten ja näiden yhteisöjen hyvinvointia.

Palvelu voi olla kaukana asiakkaan elinympäristöstä

Sote-palveluja ei voida tarkastella erillään asiakkaan elinympäristöstä ja sen maantieteellisistä ulottuvuuksista. Maaseudulta käydään kuntakeskuksissa ja kaupungeissa töissä, kuljetaan kouluun ja käydään asiointimatkoilla. Ihmiset asioivat sote-keskuksissa tai palveluntuottajilla, jotka voivat olla hyvin etäällä näiden omasta elinympäristöstä.

Palvelujen alueellinen rakenne on tärkeä tekijä, koska esimerkiksi matkat palveluihin voivat olla pitkät ja mutkikkaat ja julkiset liikenneyhteydet huonot. Keskeistä sote-palvelujen saatavuudessa ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa on se, miten ihmisten arki organisoituu paikallisesti ja ylipaikallisesti.

Maaseudun asukkaiden palvelutarpeet eivät määräydy enää hallintorajojen mukaisesti, vaan erilaiset toiminnot tapahtuvat pikemminkin seudullisissa verkostoissa. Sote-uudistus tukee tätä kehitystä, sillä palvelujen käyttö ei ole enää sidottu kotikuntaan.

Monipaikkainen elämänmuoto yleistyy

Palveluja tarvitaan myös kaukana kotikunnan ulkopuolella. Lomilla lähdetään mökille tai retkeilemään. Osa lomailee kaupunkien kakkosasunnoilla. Vieraalla paikkakunnalla voidaan viettää pitkiä aikoja ja käyttää paikkakunnan palveluja. Monipaikkainen elämänmuoto yleistyy niin kaupunkilaisilla kuin maaseudun asukkailla.

Lisääntyvää liikkumista, monipaikkaista asumista ja äkillisiä palvelutarpeita ei ole juuri pohdittu sote-uudistuksen yhteydessä. Monipaikkainen asuminen on yksi keino tukea maaseudun elinvoimaisuutta. Lähipalveluja tarjoavien kirkonkylien ja pientaajamien asema on kuitenkin heikentynyt.

Sote-keskusteluun tulisi nostaa kysymys siitä, mitä lähipalveluilla sekä palvelujen saatavuudella ja saavutettavuudella oikeastaan tarkoitetaan. Kyse on muustakin kuin palvelutarjonnan monipuolistumisesta tai lyhyemmistä jonotusajoista. Tarvittaisiin tutkimustietoa siitä, miten esimerkiksi pitkät välimatkat, liikenneyhteydet, palvelujen aukioloajat ja laatu vaikuttavat siihen, mitä palveluja asiakkaalla on valittavanaan. Niinpä meneillään olevia alueellisia sote-kokeiluja olisi arvioitava myös näiden tekijöiden kannalta.