Tekemisen demokratiaa ja ajattelutapojen tuuletusta

Kylähullu kunta

Janakkala jumppasi yhdessä Hämeen Kylät ry:n kanssa kunnalle omanlaisensa kumppanuuspöytämallin. Se on meillä prosessi, jonka kuka tahansa voi käynnistää työskentelytapaan sopivalla aiheella. Start-nappi löytyy netistä lomakkeena. Olennaista on, että ehdotettavat ideat tai haasteet eivät ole yksin kunnan ratkaistavissa, vaan niiden eteenpäin viemiseksi tarvitaan eri osapuolia ja asukkaita.

Kumppanuuspöytä sai käyttöönsä myös rahaa, sillä ajattelimme, että se saa työstettäväkseen syvempiä tarpeita kuin esimerkiksi osallistuva budjetti.

Kun kaikki oli valmista ja nettisivut lomakkeineen julkaistu asiaankuuluvan viestinnän kera, jäimme odottamaan, minkälaisen ideatulvan saamme käsiteltäväksemme. Kului kuukausi ja toinenkin, mutta tähän mennessä kumppanuuspöytään ei ole ehdotettu yhtä ainutta ideaa. Toki sitten itse sellaisen käynnistimme yhdistystapaamisessa virinneen ajatuksen ympärille, mutta syvä radiohiljaisuus pohdituttaa.

Eikö tieto mahdollisuudesta ole tavoittanut? Vai eikö Janakkalassa muka ole kehitystarpeita?

Vai – onko helpompi heittää ajatuksia pohjattomaan toiveiden tynnyriin kunnan toteuttavaksi, kuin miettiä itse porukalla uudenlaisia ratkaisuja niihin? Enemmän nuorisotoimintaa tänne, lisää latuja tuonne tai ainakin isommat luistelukentät.

Lienee valtakunnallista, että pienissä ja pippurisissa kylissä tartutaan hanakasti itse toimeen kotiseudun hyväksi. Mitä taajempi asutus, sitä herkemmin kuntalaisen rooli muuttuu tekijästä kokijaksi, asiakkaaksi.

Toivoisin, että kunta olisi kuin kylä. Yhteisö, jonka osapuolet, kuntaorganisaatio yhtenä muiden joukossa, kävisi kylähullun innolla alueen ilojen ja surujen kimppuun.

Kumppanuuspöytä tarjoaa tähän yhden mahdollisuuden.

Kuka painaisi start-nappia?

Leena Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Janakkalan kunta

Minulla on unelma

Kun on toiminut pitkään Leader-toiminnan parissa, niin väistämättä mieleen tulee, että kunpa niin hyvän välineen voisi ottaa käyttöön myös kaupunkien keskustoissa, eli kaupunki-Leader. Leader-toiminnan rahoituksesta osa tulee EU:n maaseuturahastosta, ja sen myötä toimintaa ei voi ulottaa kaupunkien keskustoihin. Suomessa tuo rajaus tarkoittaa sitä, että yli 30000 asukkaan kaupungeissa keskusta-alueet eivät voi olla Leader-toiminnassa mukana. Esimerkiksi Hämeenlinnassa tuo tarkoittaa sitä, että noin 55 % asukkaista ei ole Leader-toiminnan piirissä.

Tekemisen demokratiaa

Leader-toiminta on alun perin käynnistetty siksi, että saataisiin maaseudulle uusia työpaikkoja korvaamaan maataloudesta poistuneita työpaikkoja. Näkisin kuitenkin, että Leader-toiminnan tärkein ominaisuus on siinä, että se vahvistaa ihmisten osallisuutta. Näin voi sanoa useastakin syystä. Ensinnäkin Leader-ryhmän strategia tehdään paikallisista tarpeista kentän ääntä kuunnellen, alhaalta ylöspäin –periaatteen mukaisesti. Toisekseen Leader-ryhmän rahoittamista hankkeista ja yritystuista päättää sen hallitus, jonka jäsenistä pääosa edustaa alueen yhdistyksiä, yrittäjiä ja asukkaita. Kolmantena, ja kaikkein tärkeimpänä, asiana haluan nostaa esille sen, että Leader-rahoitus on väline yhdistyksille ja muille kentän toimijoille itse toteuttaa tärkeiksi kokemiaan kehittämistarpeita hankkeiden avulla. Tällaista toimintatapaa voi kutsua toimintaosallisuudeksi ja myös tekemisen demokratiaksi.

Osassa EU-maista Leader-toimintaa on myös kaupunkialueilla. Näin siksi, että niissä on otettu Leader-toiminnassa käyttöön ns. monirahastoisuus. Monirahastoisuudella tarkoitetaan sitä, että maaseuturahaston ohella käytössä myös muita EU:n rahoitusvälineitä. Valitettavasti tämä ei Suomessa ole toteutunut. Toki pienimuotoisemmin, yksittäisten hankkeiden avulla Leader-tyyppistä toimintaa harjoitetaan muutamissa kaupungeissa.

Oma käsitykseni on se, että vaikka kaupunki ja maaseutu ovat toimintaympäristöinä erilaisia, niin ihminen ja hänen tarpeensa ovat pääosin samanlaisia asuinpaikasta riippumatta. Joten toivon vielä näkeväni sen päivän, kun Leader-toiminta pyörii myös kaupunkien keskustoissa.

Heikki Konsala, Hattulan kunta

Missio kirkkaaksi

Kun hyvinvointialueet aloittavat, on kunnilla edessään yksi tehtävä – oman mission eli olemassaolon tarkoituksen miettiminen. Wikipedia kiteyttää osuvasti, että missio on toiminta-ajatus, organisaation olemassaolon syy.

Kunnilla on strategioita ja visioita, mutta onko missiota? Tiedetäänkö, miksi ollaan olemassa? Monen kunnan ”missioksi” tuntuu riittävän se, että lakisääteiset palvelut hoidetaan säällisesti mahdollisimman vähin kustannuksin.

Mission pitää olla sellainen, että jokainen kunnan työntekijä tietää, miksi menee aamulla töihin. Missioon täytyy kyetä samaistumaan ja vielä parempi on, jos työntekijä voi hieman ylpeänä jopa röyhistellä rintaansa ja ajatella, kuinka hienossa ja tärkeässä tehtävässä saa olla mukana.

Missiona voisi olla vaikkapa hyvinvoinnin tai osallisuuden edistäminen. Kaikki kunnissa tehtävä työ on hyvinvointityötä tai ainakin sen voi mieltää sellaiseksi. Sama pätee osallisuuteen.

Hyvinvoinnin edistämisessä ja osallisuudessa on kuitenkin kyse ajattelutavasta. Toivottavasti miellämme olevamme kunnissa oikeasti ja aidosti vain kuntalaisten asialla ja toivottavasti näemme sen potentiaalin, jonka aito asukkaiden mukaan ottaminen yhteisten asioiden suunnitteluun ja kehittämiseen tuo tullessaan.

Matti Laitsaari, rehtori, Kansalaisopiston ja osallisuuden tulosalue, Mikkelin kaupunki

Kuvat: Kaisa Kervinen. Kuvat on otettu Leader-rahoitteisen Yhteisöelokuvan kuvaustauolla. Kuvissa näkyy vapaaehtoisia kuvausavustajia ja näyttelijöitä. Elokuva kertoo paikkakunnasta, johon kaikki mahtuu, moikataan kun tavataan ja on tilaa seikkailla. Se on kuvattu tietenkin Outokummussa, Pohjois-Karjalassa.