Politiikkasuositus 1/2022: Osallisuuden ja yhteiskehittämisen avaamia näköaloja kestävään maaseutuun

KestäväMaaseutu tutkimus- ja kehittämishanke on tuottanut osallistavin ja yhteiskehittämisen menetelmin tietopohjaa ja keskustelunavauksia kestävän hyvinvoinnin ja elinvoiman jäsentämiseen tulevaisuuden kunnissa.

Tutkimukseen perustuvat politiikkasuositukset

• Jaettu asiantuntijuus ja yhteistoiminnallinen tiedontuotanto: Hyvinvointia ja elinvoimaa jäsentävää tietoa tulee tuottaa nykyistä moniulotteisemmin ja myös osallistavin menetelmin kansallisen ja paikallisen päätöksenteon ja palvelujen kehittämisen tietopohjaksi.
• Hyvinvointi-indikaattoreiden kehittäminen: Väestön hyvinvointia kuvaavia mittareita tulee kehittää. Hyvinvointi-indikaattoreissa korostuvan pahoinvoinnin, huono-osaisuuden ja palvelujen käyttöasteen seuraamisen ohella hyvinvointia koskevaa tietopohjaa tulee täydentää vahvemmin myös suoran ja koetun hyvinvoinnin mittareilla, ja nostaa myös hyvä esiin. Osallisuus ja hyvinvointi limittyvät kiinteästi toisiinsa ja myös osallisuudelle tulee osoittaa selkeästi omia mittareita. Esimerkiksi THL:n Osallisuusindikaattori on tieteellisesti validoitu ja vapaasti käytettävissä oleva mittari.
• Elinvoimaindikaattoreiden kehittäminen: Kuntien kehitystä kuvaavan Elinvoimaindikaattorin (Kuntaliitto.fi) muuttujat keskittyvät talouden ja väestökehityksen muutoksen tarkasteluun. Kuntien elinvoimaisuutta tulisi määritellä laajemmin, ja myös irrallaan kasvun pakosta. Sekä hyvinvoinnin edistäminen että elinvoiman kehittäminen ovat kunnan tehtäviä ja yhdessä nämä muodostavat toisiaan ruokkivan ”hyvän kehän”.
• Kuntien tavoitteellinen osallisuustyö: Kuntien tulee osoittaa osallisuustyöhön selkeät tavoitteet ja toimenpiteet, sekä seurata ja arvioida osallisuustyötä säännöllisesti. Itsearvioinnin tukena kunnat voivat hyödyntää esimerkiksi Kuntaliiton opasta ”Opas kuntalaisten osallistumisen arviointiin”. Osallisuuden johtaminen tulee ymmärtää osana kunnan johtamisjärjestelmää.
• Osallisuuden rakenteiden ja toimintamallien kehittäminen: Asukkaiden ja paikallisten yhteisöjen mukaan ottaminen kunnan kehittämiseen vaatii halua jakaa asiantuntijuutta sekä arvostusta asukkailta saatua tietoa kohtaan. Saatua tietoa tulee analysoida ja hyödyntää päätöksenteossa. Parhaimmillaan tämä synnyttää luottamusta päätöksentekoa ja viranhaltijoita kohtaan sekä parempia, asukkaiden tarpeisiin vastaavia palveluja. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että vuoropuhelua käydään rakentavasti ja säännöllisesti.
• Vastaanottavaisuus: Uusien tulijoiden vastaanottaminen ja mukaan ottaminen paikalliseen toimintaan on koko kuntayhteisön yhteinen tehtävä. Kunnalla, paikallisilla yhteisöillä ja yhdistyksillä on tärkeä rooli vastaanottavan ilmapiirin luomisessa. Tunne kuulumisesta yhteisöön luo pitovoimaa.
• Toimijoiden yhdistäminen ja yhteiskehittäminen: Yhteiset asiat ja paikallinen tekeminen kiinnostaa kuntayhteisön jäseniä. Kunnalla on keskeinen rooli yhdistää eri toimijoita ja edistää yhteistyön ja kumppanuuksien syntymistä luomalla tiloja ja foorumeita yhteiselle keskustelulle ja ideoinnille.

Tutkimuksen havainnot

Niin tutkijoiden kuin kansalaisyhteiskunnan ja politiikan toimijoiden suunnalta on tunnistettu enenevässä määrin tarve hyvinvointikäsityksen päivittämiseen sekä hyvinvointia ja elinvoimaa koskevien indikaattoreiden kehittämiseen. Ennen kaikkea tähän haastaa sitoutuminen kestävän kehityksen tavoitteisiin, mutta myös hyvinvointitutkijat, jotka peräänkuuluttavat koetun hyvinvoinnin vahvempaa huomioimista yhteiskunnallisen kehityksen mittarina ja kansalaisten osallisuutta hyvinvointia koskevan tiedon tuottamisessa.

Uusia näköaloja hyvän elämän ja alueiden elinvoiman tarkasteluun haastaa etsimään myös väestökehityksen muutokset. Väestön ikääntyminen ja väheneminen herättelee ja pakottaa kuntia yhtäältä sopeutumaan käynnissä olevaan muutokseen, että etsimään uusia näköaloja ja kehittämisen polkuja tulevaisuuteen. Enenevässä määrin puhutaan älykkäästä sopeutumisesta (Smart Shrinking), joka on käsitteenä kuitenkin vielä jäsentymätön. KestäväMaaseutu -tutkimus tuottaa omalta osaltaan tietopohjaa ja näkökulmia älykästä sopeutumista koskevaan keskusteluun ja määrittelyyn. Ennen kaikkea tutkimus hahmottaa osallisuuden ja yhteiskehittämisen menetelmin uusia ajattelu- ja toimintatapoja. Kyse on ennen kaikkea uusien yhteisöllisten näköalojen ja ratkaisujen etsimisestä tilanteessa, jossa korostuu erityisesti sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden kysymykset.

Tutkimusta ja osallisuustyötä

KestäväMaaseutu -hanketta toteutettiin osallistavana toimintatutkimuksena viidessä maaseutukunnassa eri puolilla Suomea. Posion, Viitasaaren, Ilomantsin, Karvian ja Tammelan kunnissa järjestetyissä avoimissa tilaisuuksissa kerättiin dialogin sekä nimettömien lomake- ja kyselyvastausten menetelmin yhteisö- ja asukaspohjaista tietoa hyvinvoinnin ulottuvuuksista, kunnan pito- ja vetovoimatekijöistä sekä eri väestöryhmien näkemyksiä siitä, mitä tulevaisuuden kunnassa tulisi huomioida, jotta kunta koetaan hyväksi paikaksi asua ja elää.

Verkossa ja paikan päällä toteutetuilla tilaisuuksilla edistettiin myös asukkaiden, päättäjien ja viranhaltijoiden välistä vuoropuhelua ja tuettiin kuntia niiden lakisääteisessä osallisuustyössä. Käytännössä tämä tarkoitti kuntalaisten ja järjestökentän kuulemista, osallisuusnäkökulman vahvistamista kunnan strategiatyössä ja palvelujen yhteiskehittämistä. Osallistavan toimintatutkimuksen prosessimaisella työskentelyllä tuotettiin näin paitsi uutta tietoa myös konkreettisia osallisuus- ja kehittämistekoja edistämällä erityisesti perheiden, ikäihmisten sekä yhdistystoimijoiden kuulemista kunnissa.

Mistä hyvä elämä muodostuu?

Hyvinvointia koskevaa keskustelua käydään usein määrittelemättä tarkemmin, mistä oikein puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista. Tai kuten kuntien hyvinvointikertomuksissa, hyvinvointia tarkastellaan ennemminkin käänteisesti pahoinvoinnin ja huono-osaisuuden sekä palvelujen käyttöasteen kautta. KestäväMaaseutu hankkeessa on tuotettu osallistavin menetelmin tietoa siitä, mistä hyvä elämä muodostuu, sekä tarkasteltu kuinka kokemuksellinen hyvinvointi jäsentyy suhteessa kestävän kehityksen paradigmaan, erityisesti kestävän hyvinvoinnin teoriaan.

Kestävän hyvinvoinnin teoria (Helne, T. & Hirvilammi T. 2015) pohjautuu relationaaliseen sekä holistiseen hyvinvointikäsitykseen. Kestävän hyvinvoinnin perustana on ymmärrys siitä, että ihmisen hyvinvointi on viime kädessä riippuvainen luonnon ja ekosysteemien hyvinvoinnista eli ekologisesta kestävyydestä. Kestävä hyvinvointi määrittyy elintason ja elämänlaadun kokonaisuutena, johon kuuluu kohtuullinen elintaso (having), merkitykselliset suhteet (loving), mahdollisuus itsensä toteuttamiseen (being) sekä mielekäs ja vastuullinen toiminta (doing). KestäväMaaseutu -tutkimuksessa kerätty kokemuksellinen hyvinvointitieto avaa kiinnostavia keskusteluyhteyksiä niin suhteessa kestävän hyvinvoinnin teoriaan kuin kuntien hyvinvoinnin ja terveyden sekä osallisuuden edistämistyöhön.

KestäväMaaseutu aineistossa hyvinvoinnin perustaa eli elintasoa (having) tyydyttävinä tarpeina ja resursseina jäsentyvät terveys, toimivat perus- ja lähipalvelut, mahdollisuudet työhön ja toimeentuloon, asumismukavuus sekä sujuva ja turvallinen arki. Huolenaiheina ja kehittämiskohteina perheiden kohdalla korostuvat lähikoulujen ja -päiväkotien tulevaisuus, ja laajemmin eri väestöryhmien osalta tietoliikenneyhteyksien ja liikennepalvelujen kehittämistarpeet.

Vuorovaikutuksen ja yhteenkuuluvuuden tarpeita tyydyttävät merkitykselliset suhteet (loving) nousevat keskeisiksi hyvän elämän määrittäjiksi: toimivat perhe-, suku- ja ystävyyssuhteet sekä koettu yhteys paikallisyhteisöön ja luontoon. Paikallisyhteisyys koetaan tärkeänä, ja tätä vahvistavina tekijöinä korostetaan osallisuuden ja kuulumisen kokemusta sekä naapuriavun ja välittämisen kulttuuria. Nämä luovat paitsi turvallisuuden tunnetta myös kokemusta, että on osa tärkeää kokonaisuutta.

Itsensä toteuttamisen ja elävän läsnäolon (being) tarpeita tyydyttävinä tekijöinä korostuu vaikuttamismahdollisuudet, mahdollisuudet elää oman näköistä elämää, mahdollisuudet omaan tilaan, rauhaan ja vapauteen mutta myös yhdessä tekemiseen.

Hyvään elämään jäsentyy vahvasti mielekkään ja vastuullisen toiminnan (doing) ulottuvuus. Hyvän elämän sisältöinä korostuvat mahdollisuudet mielekkääseen ja merkitykselliseen työhön sekä mahdollisuudet harrastuksiin ja mieleiseen vapaa-aikaan. Lähellä tuotettu puhdas ruoka ja ympäristöstä huolehtiminen koetaan tärkeäksi. Myös usko tulevaisuuteen on tärkeä osa koettua hyvinvointia.

Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne, jotka saavat ihmiset mukaan

Aineiston pohjalta jäsentyvät kunnan pito- ja vetovoimatekijät kiinnittyvät edellä kuvattuihin hyvän elämän sisältöihin. Siinä missä elinvoimaindikaattorit seuraavat kuntien väestössä, työpaikoissa, verotuloissa, taloudellisessa huoltosuhteessa ja väestön koulutustasossa tapahtuneita muutoksia, korostavat asukkaat edullisen ja väljän asumisen, toimivien peruspalvelujen, luonnon ja rauhallisen elämänrytmin, (etä)työ-, yrittäjyys- ja harrastusmahdollisuuksien, turvallisuuden sekä yhteisöllisyyden pito- ja vetovoimavaikutuksia.

Kuntien toivotaan tiivistävän vuoropuhelua ja yhteistyötä kylien ja järjestökentän kanssa sekä vahvistavan asukkaiden osallisuutta ja yhteisen tekemisen kulttuuria. Näin tulevaisuuden kuntien yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee asukkaiden, päättäjien ja viranhaltijoiden vuoropuhelun ja yhteiskehittämisen strateginen edistäminen. Tärkeänä pidetään myös eri sukupolvien välisen yhteistyön tiivistämistä sekä kohtaamispaikkojen luomista vahvistamaan erityisesti ikäihmisten, työttömien, tulomuuttajien ja kesäasukkaiden sosiaalista osallisuutta. Osallisuus ja yhteisöllisyys jäsentyy näin sekä kehittämisnäköaloiksi että ratkaisumalleiksi kuntien kestävään uudistumiseen.

Älykkäästä sopeutumisesta älykkääseen tekemiseen

KestäväMaaseutu aineisto avaa kiinnostavia näköaloja myös älykästä sopeutumista koskevaan keskusteluun ja käsitteen jäsentämiseen. Ennen kaikkea kuntien uudistumisen ja kehittymisen mahdollisuuksia tunnistetaan osallisuuden ja yhteisen kehittämisen kautta avautuvassa potentiaalissa. Älykkään sopeutumisen sijaan puhutaankin mieluummin älykkäästä tekemisestä, jolloin korostetaan kuntayhteisön eri toimijoiden tiedon ja resurssien yhdistelmiä, ja tätä kautta syntyviä sosiaalisia innovaatioita ja rohkeita paikallisiin olosuhteisiin ja erityispiirteisiin nojaavia kokeiluja ja ratkaisuja. Myös erottautuminen ja viestinnän kehittäminen jäsentyvät tärkeäksi osaksi älykästä uudistumista.

Pienissä kunnissa pienuus nähdään myös vahvuutena. Resurssien vähyys pakottaa yhteisöllisyyteen, josta syntyy hyvää. Kunnissa tehdään jo paljon myös kestävyystekoja, mutta aina tämä ”hiljainen älykkyys” ei näy ulospäin, tai kuntayhteisöissä välttämättä itsekään tunnisteta tekemisen ilmentävän kestävää kehitystä. Koska tulevaisuudenusko ja näkymät tulevaisuuden kehittymisestä vaikuttavat koettuun hyvinvointiin, on tärkeää nostaa entistä tietoisemmin myös hyvä esiin.