Politiikkasuositus 4/2022: Maaseutukuntien elinvoimaisuutta tulee tarkastella kokonaisuutena

Väestön väheneminen aiheuttaa haasteita monen maaseutukunnan elinvoimaisuudelle. Väestöään menettävä alue voi olla elinvoimainen, jos muutokseen osataan sopeutua innovatiivisin, uutta elinvoimaa luovin keinoin. Sopeutuvat innovatiiviset maaseudut (SOMA) -tutkimuksessa tunnistettiin indikaattoritarkastelulla innovatiivisesti sopeutuvia maaseudun kuntia sekä tarkasteltiin niiden menestyksen syitä.

Hankkeen tulokset perustuvat tilasto- ja dokumenttiaineistojen analyyseihin sekä tapaustutkimuksiin.

Hankkeen toteuttama kestävän elinvoimaisuuden indikaattoritarkastelu mahdollistaa kuntien keskinäisen vertailun niin ”kovilla” talousmuuttujilla kuin ”pehmeillä” hyvinvointiin, osallisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvillä muuttujilla. Esimerkkikuntien dokumenttianalyysista ja tapauskunnista kumpuavat innovatiiviset esimerkit valottavat kuntien menestyksen syitä.

Tutkimukseen perustuvat politiikkasuositukset

• Maaseutujen tilaa tulee seurata monipuolisilla aineistoilla: Kaikkien harvaan asutun maaseudun, ydinmaaseudun ja kaupungin läheisen maaseudun kuntien tilaa tulee seurata kansallisella tasolla mahdollisimman monipuolisesti ottamalla huomioon väestönkehityksen ja talouden (ks. Kuntaliiton elinvoimaindikaattori) lisäksi myös asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä kuntien kestävään kehitykseen liittyviä mittareita. Saatavilla olevien maksuttomien tai maksullisten tietokantojen käytön haasteina indikaattoritarkasteluissa ovat tilastoviranomaisten (Tilastokeskus, THL, Tulli, Luke) ja muiden tilastoja laativien viranomaisten (Ilmatieteen laitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Maanmittauslaitos, Maahanmuuttovirasto, Suomen ympäristökeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, Työterveyslaitos, Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos) tilastoaineistojen tuottamiseen kuluva pitkä aika ja tilastoaineistojen rajallinen saatavuus kuntatasolla.
• Maaseudun tilan seuranta kestävän elinvoimaisuuden indikaattorianalyysilla: Tutkimuksessa pääkomponenttianalyysilla toteutettu indikaattoritarkastelu (tai samankaltainen monipuolinen tilastotarkastelu) tulee päivittää muutaman vuoden välein sen maaseudun kehittämistyölle tarjoaman lisäarvon maksimoimiseksi. Päivittäminen kuitenkin vaatii aineiston uudelleen keräämistä ja tilastollisten analyysien toteuttamista. Työläydestään huolimatta toistuva seuranta tarjoaa arvokasta aikasarja-aineistoa, joka mahdollistaa maaseudun tilan kansallisen tason monipuolisen seurannan. Samalla maaseutukunnat voivat seurata kehitystään ja arvioida kestävän elinvoimaisuuden edistämiseksi toteutettujen toimien vaikuttavuutta.

Maaseutukuntien jakautuminen kestävän kehityksen ja elinvoiman tilan perusteella tarjoaa jäsennellyn lähtökohdan kuntien sopeutumisen tarkastelulle. Indikaattoreita vertaamalla kunnista muodostui maaseudun kestävän elinvoimaisuuden nelikenttä, jossa kunnat jakautuivat kestävästi sopeutuvaan, kestävään, sopeutuvaan ja haasteelliseen maaseutuun. Maaseutukunnat voivat menestyä indikaattoritarkastelussa, vaikka ne olisivat väestöltään väheneviä. Pelkkä talouskasvu ei takaa alueen asukkaiden hyvinvointia.

Hankkeessa käytettyjä menetelmiä, erityisesti kestävän elinvoimaisuuden indeksitarkastelun kaltaisia monimuuttujamenetelmiin perustuvia yleiskuvan antavia summamuuttujia tulee jatkossa hyödyntää maaseutualueiden suunnittelu-, arviointi ja kehittämistyössä.

• Hyvinvoinnin kartoittamiseksi ja edistämiseksi kunnissa tarvitaan koetun hyvinvoinnin mittareita: Kuntakohtaisten aineistojen puuttuminen rajoittaa koettuun hyvinvointiin liittyviä kansallisia kuntakohtaisia vertailuja. Tässä tutkimuksessa käytettyjen objektiivisten hyvinvointimittareiden lisäksi ihmisten subjektiiviseen hyvinvointiin liittyvien muuttujien lisääminen analyysiin antaisi kattavamman kuvan maaseutukuntien asukkaiden elämänlaadusta. Aikuisväestön kokemasta hyvinvoinnista, yhteisöllisyydestä, kansalaistoiminnasta, elinympäristön turvallisuudesta, tyytyväisyydestä elämään ja arjen sujuvuudesta ei ole saatavissa kattavaa tilastotietoa kunnittain. Aikuisväestön kokemasta hyvinvoinnista ja palvelukokemuksista on saatavilla tietoa hyvinvointialueittain THL:n indikaattoripankki Sotkanetistä. THL tuottaa kunnittaista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista joka toinen vuosi toteutettavalla kouluterveyskyselyllä.

Kattavan, kuntakohtaisen aikuisväestön kokeman hyvinvoinnin tietopohjan kerääminen on työlästä ja kallista, joten on epätodennäköistä, että kuntakohtaista tietoa tullaan keräämään kansallisella tasolla. Kuntien ja alueiden käyttöön tulisikin laatia koetun hyvinvoinnin kyselyn mallilomake, jota kunnat voisivat hyödyntää. Mallia hyvinvointikyselyn toteuttamisen tavasta voisi ottaa THL:n osallisuuskyselystä, jonka se toteutti arviointityökalu Euroopan sosiaalirahaston toimintalinja 5:n hankkeille. THL kerää jo nykyisin suomalaisten hyvinvointiin liittyvää aineistoa, joten olisi luontevaa, että se olisi vastuutahona myös aikuisväestön koetun hyvinvoinnin tietopohjan keräämisessä.

• Maaseudun kehittämistyössä on panostettava sekä elinvoimaisuuteen että kestävään kehitykseen. Kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla on edistettävä älykästä sopeutumista, jotta yhä useampi maaseutukunta onnistuisi kehittymään kestävän elinvoimaisuuden nelikenttätarkastelun (Kuvio 1) mukaisesti kestävästi sopeutuvaksi kunnaksi.

Tutkimuksen havainnot

Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa maaseutukuntien joukosta innovatiivisesti sopeutuvia harvaan asutun maaseudun, ydinmaaseudun ja kaupungin läheisen maaseudun esimerkkikuntia sekä tarkastella niiden menestyksen syitä. Hankkeella oli neljä tavoitetta: 1) tuottaa tilannekuva maaseutualueiden taloudellisesta kasvupotentiaalista, elinvoimasta, hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä indikaattoritarkastelun avulla 2) kuvata tilastollisen kartoituksen avulla indikaattoritarkastelussa hyvin pärjänneitä kuntia 3) tutkia hyvin pärjänneiden kymmenen esimerkkikunnan strategisia valintoja sekä 4) tunnistaa ja tutkia erityyppisiä innovatiivisia ratkaisuja esimerkkikuntien joukosta valituissa kolmessa eri maaseututyyppejä edustavissa tapauskunnissa (Kartta 1).

Hankkeessa toteutettiin kaikkia Suomen maaseutukuntia koskeva kestävän elinvoimaisuuden indikaattoritarkastelu, jonka perusteella valikoituneista esimerkkikunnista tehtiin yksityiskohtainen tilastokartoitus. Kuntien dokumenttiaineistojen perusteella arvioitiin, miten maaseutualueilla on sopeuduttu väestön vähenemiseen ja ikääntymiseen, ja onko sopeutuminen tuottanut uutta elinvoimaa. Hankkeessa nostettiin esille tapausesimerkkejä väestön vähenemiseen sopeutumiseksi toteutetuista kestävää elinvoimaisuutta edistävistä innovatiivisista toimista.

Kartta 1. Esimerkki- ja tapauskunnat kaupunki–maaseutuluokituksen mukaan

Tavoitteena kestävästi sopeutuva maaseutu

Väestön väheneminen maaseutualueilta on jatkunut jo pitkään. Maaseutualuiden elinvoiman, työllisyyden, yritystoiminnan ja hyvinvoinnin kannalta on oleellista, että erityisesti väestöltään vähenevät ja ikääntyvät maaseutualueet pystyvät sopeutumaan muutokseen innovatiivisten elinvoimaa tuottavien ratkaisujen avulla. Kuntien elinvoima muodostuu kunnan ja sen alueella toimivien yritysten kilpailukyvystä sekä kuntalaisten hyvinvoinnista ja osallisuudesta. Kunnan elinvoima ei määräydy pelkästään ”kovista” yritystoimintaan ja talouteen liittyvistä muuttujista, vaan se on käsitteenä huomattavan kattava. Päinvastoin kunnan elinvoimaisuus liittyy keskeisesti myös ”pehmeisiin” tekijöihin, kuten hyvinvointiin, elinympäristöön, yhteisöllisyyteen ja kulttuuriin. Talouden kasvu ei ole kunnissa itseisarvo, vaan olennaista on elinvoiman kaikkien eri osa-alueiden tasapainoinen kehittäminen. Elinvoiman käsite pitää sisällään myös kestävän kehityksen eri ulottuvuudet: taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden. Maaseutualueiden tilaa voidaan kuvata nelikenttänä. Sen avulla voidaan tunnistaa ne kunnat, jotka ovat onnistuneet sopeutumaan taloudellisesti väestö vähentyessä sekä pärjäävät hyvin myös muilla elinvoimaisuuden ja kestävän kehityksen mittareilla suhteessa toisiin saman maaseututyypin kuntiin.

Kuvio 1. Kestävän elinvoimaisuuden nelikenttä

Indikaattorin muodostamisessa käytettiin pääkomponenttianalyysiä. Tarkastelut suoritettiin erikseen harvaan asutun maaseudun, ydinmaaseudun ja kaupungin läheisen maaseudun kunnille. Indikaattori tarjoaa menetelmällisesti yksinkertaisia summamuuttujia monitahoisemman yleiskuvan ottamalla huomioon eri muuttujien painoarvot kestävän elinvoimaisuuden näkökulmasta. Muuttujien kokoaminen maksullisista ja maksuttomista tietokanoista ja niiden muokkaaminen vertailukelpoisiksi on suhteellisen työlästä, ja summamuuttujien muodostaminen vaatii tilastollisten menetelmien tuntemusta. Maaseudun kestävän elinvoimaisuuden indikaattoria varten koottiin 47 muuttujaa, joista tilastollisten tarkastelujen perusteella lopullisiin analyyseihin valikoitui 34 muuttujaa. Muuttujat kuvasivat seuraavia ulottuvuuksia: toimeentuloa, terveyttä ja hyvinvointia, koulutusta, sukupuolten tasa-arvoa, edullista ja pudasta energiaa, ihmisarvoista työtä, talouskasvua, kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuuria, eriarvoisuuden vähentämistä, kestävää maaseutua ja yhteisöjä, vastuullista kuluttamista ja ilmastotekoja, oikeudenmukaisuutta ja hyvää hallintoa.

Vaikka pääkomponenttianalyysi ei paljasta muuttujien välisiä syy-seuraussuhteita, osoittautui Suomen maaseutukuntia koskeva kestävän elinvoimaisuuden indikaattoritarkastelu toimivaksi keinoksi nostaa esille esimerkkikuntia. Ne pärjäävät hyvin supistuvasta väestöstään huolimatta talouden kehitystä, elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä mitattaessa suhteessa toisiin saman maaseututyypin kuntiin. Osassa esimerkkikunnista väestöpohjan pieneneminen on ollut merkittävää ja jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta joissakin kunnissa väestö on vähentynyt vain vähän myös pitkällä aikavälillä. Yksityiskohtaiset tilastotarkastelut osoittivat, että jokainen esimerkkikunta pärjää hyvin jollain tarkastellulla osa-alueella (talous, työllisyys ja elinkeinot, hyvinvointi ja kestävä kehitys). Esimerkkikuntien vahvuuksia ovat hyvä sijainti, yritysten kilpailukyky, teollisuuden keskittymät ja erikoistunut alkutuotanto sekä asuinympäristöjen turvallisuus ja rauhallisuus. Kestävän elinvoimaisuuden tekijöistä voidaan esimerkkikuntien perusteella mainita ainakin tuulivoimapuistot (sijainnin salliessa), kiinteä valokuituverkko, uudet maaseudun asumismuodot ja -kokeilut sekä uudenlaiset yhteistyömallit palvelujen tuottamisessa. Myös etätyöntekijöiden, vapaa-ajanasukkaiden ja maahanmuuttajien houkuttelemista kuntaan esimerkiksi luovien kohdennettujen markkinointikeinojen avulla voidaan pitää uudenlaisena lähestymiskulmana. Tapauskuntien palveluihin, kotoutumiseen, kuntamarkkinointiin ja kestävään kehitykseen liittyviä innovatiivisia toimintatapoja on mahdollista soveltaa myös muissa väestöltään vähenevissä maaseutukunnissa.