Lähikoulut – tutkittua ja arvioitua tietoa päätöksenteon tueksi

Tietosivu kokoaa tutkittua ja arvioitua tietoa lähikouluista ja niiden merkityksessä maaseutualueiden kontekstissa.

Tutkimus ja tilastot osoittavat, että

  • Suomessa koulun lakkauttaminen vaikuttaa ympäröivän yhteisön väestön vähenemiseen voimakkaammin kuin ennen koulun lopettamista.
  • Koulun lakkauttaminen vaikuttaa kielteisemmin maaseutualueiden yhteisöihin ja viittaa siihen, että itseään vahvistava kielteinen väestökehitys voimistuu. 


Peruskoulujen määrä on laskenut vuosien 2012-2022 aikana 605 koululla. Vuoden 2022 lopussa oli toiminnassa 2 039 peruskoulua. Peruskouluja lakkautettiin samana vuonna 47 kappaletta ja eniten lakkautuksia oli Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Viime vuosikymmenen aikana on peruskoulujen määrä vähentynyt eniten Etelä-Karjalassa (-42%). 

Tutkimus osoittaa, että maaseudun lähikoululla on erityinen merkitys paikallisen yhteisön hyvinvoinnin ja terveyden - erityisesti liikkumisen - kannalta. Suomessa väestön liikkumattomuuden kustannukset ovat noin 4,7 Mrd. euroa. Maaseudun lasten ja nuorten osalta linkittyy liikkumattomuus vahvasti pitkiin koulumatkoihin. 

Tutkimukseen ja arviointiin (Karvi) pohjautuva tieto osoittaa vahvasti siihen, että perusopetuksen saatavuuden turvaamiseksi on haettava uusia innovatiivisia tapoja organisoida ja kehittää kouluverkkoja. Suomessa peruskouluverkko on kuntien itsehallintoa ja kunnat päättävät itse kouluverkostaan. On susiteltavaa, että kunnissa tunnistetaan maaseudun lähikoululakkautusten laajemmat vaikutuksset maaseutualueiden väestökehitykseen, yritystoimintaan sekä maaseudun kylien väestön (myös ikäihmiset, yhden ihmisen asuntokunnat) sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.  

Vahva kansallinen maaseutupoliittinen suositus on, että kunnissa arvioidaan laajemmat maaseutuun kohdistuvat vaikutukset kouluverkkoselvitysten ja koulujen lakkautusten valmistelun yhteydessä. 

Siirry tästä maaseutuvaikutusten arvioinnin tietosivulle

Lähteet ja tietokannat: 

Primary school closures and population development - is school vitality an investment in the attractiveness of the (rural) communities or not? Lehtonen, Olli. 2021. Journal of rural studies. 82: 138-147


Tilastokeskus. Tiedote 14.2.2023 Peruskoulujen määrä väheni edelleen vuonna 2022.